Pääministeri kannustaa vaikuttamaan
Kirjoittanut Kilke.fi 03.08.2010 klo 23:00
Partiolla on pääministeri Mari Kiviniemen mielestä paljon arvokasta annettavaa lapsille ja nuorille. Hän seuraa partiotoimintaa tiiviisti ja tuntee hyvin myös liikkeen kansainvälisen ulottuvuuden.
Tuore pääministeri Mari Kiviniemi ilahtuu kuullessaan, että Kilke-leirillä on keskusteltu yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
– Kesäkuun lopulla julkistetun kansainvälisen ICCS-tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten tiedot yhteiskunnallisista asioista ovat maailman kärkeä. Voimme olla siitä ylpeitä, Mari Kiviniemi sanoo.
Huonompi uutinen oli hänen mukaansa se, että nuoret Suomessa eivät ole kovin kiinnostuneita itse osallistumaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
– Te partiolaiset opitte lippukunnissanne kantamaan vastuuta ja hyvin nuorella iällä. Kilke-suurleirinne on upea esimerkki mittavasta elämyksellisestä tapahtumasta, jonka pitkälti nuoret ovat toteuttaneet nuorille.
– Partiosta te saatte hyvät eväät vastuun kantamiseen ja vaikuttamiseen myös ympäröivässä yhteiskunnassa. Partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powell kiteytti ajatuksen hienosti kehotukseensa: ’Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit’.
Kaikki irti kansainvälisyydestä
Leiriläisistä noin 600 on ulkomaalaisia.
– Se, että jakaa telttansa ja leiriateriansa ulkomaisen partiotoverin kanssa, on arkipäivän kansainvälisyyskasvatusta parhaimmillaan, Mari Kiviniemi sanoo.
– Olen iloinen siitä, että olette saaneet vieraiksenne partiolaisia 30 eri maasta. Yhdeksän leiripäivää ja niiden jälkeiset perhevierailut avaavat teille muihin maihin ja kulttuureihin uusia kiehtovia näköaloja. Monet teistä varmasti solmivat leirillä kansainvälisiä ystävyyssuhteita, jotka säilyvät läpi elämän.
Kansainvälisyys on aina ollut lähellä Mari Kiviniemen sydäntä.
– Jo lapsena minulla oli tilaisuus päästä perheen mukana ulkomaille. Lukiovuosina olin kahteen otteeseen vaihto-oppilaana Saksassa ja retkeilin Interraililla Eurooppaa rinkka selässä ristiin rastiin.
Pian kielitaitoiselle Kiviniemelle avautui eri järjestöissä luottamustehtäviä, joiden puitteissa kansainväliset kontaktit tiivistyivät ja tulivat osaksi hänen jokapäiväistä elämäänsä.
– Muistan hyvin esimerkiksi sen, kuinka 90-luvun alkuvuosina, kun olin Allianssin varapuheenjohtajana, teimme yhdessä Suomen Partiolaisten ja Euroopan alueenne kanssa töitä partiotoiminnan mahdollistamiseksi Venäjällä ja muilla lähialueillamme.
Puhuttaessa kansainvälisestä partiotoiminnasta Mari Kiviniemi nostaa jälleen esiin vaikuttamisen näkökulman.
– Partioliike tekee tärkeää työtä vapaan kansalaisyhteiskunnan rakentamiseksi eri puolilla maailmaa ja partion piirissä tehtävä kehitysyhteistyö auttaa osaltaan edistämään ihmisten elinoloja siellä, missä on köyhyyttä. On luontevaa, että kehitysprojektinne kohdistuvat erityisesti lasten ja nuorten koulutukseen ja hyvinvointiin.
Linkki suomalaisen partioliikkeen historiaan
Pääministerin omat yhteydet partiotoimintaan eivät suinkaan rajoitu kansainvälisille foorumeille.
– Partioaatteen keskeiset ihanteet ovat lähellä omiani. Pidän partiota myös yhtenä tärkeänä vastavoimana passiiviselle ’ei kuulu mulle’-ajattelulle.
Mari Kiviniemi on seurannut partiotoimintaa aktiivisesti sekä omien tehtäviensä puitteissa että partiotaustaisten ystävien kautta.
– Ja onpa perheellämme myös kytkentä partion varhaisvaiheisiin: puolisoni isoisä oli nimittäin Verneri Louhivuori, Suomen Partiopoikajärjestön pitkäaikainen puheenjohtaja ja kunniapartiolainen. Oli hauska havaita, että Kilke-leirinne perheleiri on nimetty hänen mukaansa.
Teksti: Heikki Hakala
