Keittiössä kohdataan
Kirjoittanut Marulla Koponen 29.07.2010 klo 14:28
Rap -kylän keittiössä Raffu -alaleirissä on rauhallinen tunnelma, kun aamupala on päättymässä. Sussi Björkman (Åbo Vildar) on tullut kyläkeittiöön muonittajaksi, koska tykkää keittiön tunnelmasta. Pestissään hän näkee päivittäin kaikkia leiriläisiä tarpojista johtajiin. Moni saapuu syömään iloisena ja täynnä odotuksia. "Ruokaa aina odotetaan" kertoo Sussi, jolla on kokemusta jo yli 30 leiristä. Ruokataukojen odotus liittyy myös ystävien tapaamiseen: pöydän ääressä on aikaa hetki hengähtää, jakaa päivän kokemuksia sekä suunnitella seuraavia. Sussin kertoman mukaan keittiössä siis tapahtuu paljon enemmän kuin voisi kuvitellakaan.
Muonittajan toimenkuvaan kuuluu ruuan valmistus aivan alusta tiskaukseen saakka. Kyläkeittiössä päivä on jaettu kahteen vuoroon: ensimmäinen vuoro alkaa aamuviideltä, jolloin tulet sytytetään patojen alle. Ruuanvalmistus ja tarjoilu hoidetaan yhteensä 12 pestiläisen voimin. Leiriläisten syötyä on vuorossa keittiön siivous sekä uusien ruokatarvikkeiden haku. Sitten aletaankin valmistautua jo seuraavaan ruokailuun. Iltavuorolaiset pääsevät nukkumaan noin ilta yhdeltätoista.
