Huh hellettä
Kirjoitettu 29.07.2010 klo 09:21
Ei voi kuin hämmästellä kuinka metsän keskelle kasvoi yhtäkkiä 10 500 ihmisen kaupunki. Aamulla kun saavuin ensimmäisten bussien joukossa, alue tuntui rauhalliselta... Nyt illasta tuntuu että hälinää riittää, muttei siltikään uskoisi tätä populaa näin paljon olevan.
Helle tekee tepposiaan, kukaan ei voi olla parhaimmillaan rakennuspäivänä joka täyttyi yli 30 °C kuumuudesta. Nestehukista ja pienistä auringonpistoksista selvittiin, ja rakennelmat ovat kutakuinkin pystyssä. Pientä hiomista on aina :)
Pyörinää ja hulinaa, oman paikan etsimistä, ohjelmista myöhästelyä, koti-ikävää ja paljon muuta tulee mahtumaan tuleviin kahdeksaan päivään. Mutta päivä kerrallaan.
Savunjohtotehtävistä kotia ja muillekin terveisiä!
Rieska
