Sivusto on arkistoitu, eikä sitä enää aktiivisesti päivitetä. Sivustolla esitetyt tiedot eivät välttämättä pidä enää paikkaansa.
Kilkettä kohti kertoo leirivalmisteluista ja Kilkkeen odotuksesta lippukuntanäkökulmasta.
Kirjoitettu 03.08.2010 klo 10:13
Tänään vietetään leirin seitsemättä päivää. Komea suurleiri on ylittänyt jo puolivälinsä. Erityisen leiristä on tehnyt kuitenkin se, että joka päivä leiriltä voi löytää jotakin uutta ihasteltavaa. Tänään kiinnitin huomiota ulkomaalaisten partiolaisten innostukseen suomalaisia ja leiriä kohtaan.
Kirjoitettu 02.08.2010 klo 19:21
Olo on kuin olisi päiväntasaajalla. Lämpö on pysynyt koko leirin yli 30 celsius-asteen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kuumaa näin lappilaiselle, varmasti myös monelle muulle. Vettä on juotava ja hattua pidettävä päässä.
Kirjoitettu 02.08.2010 klo 16:42
Kilkkeellä järjestetään neljä kertaa haikki, joka kulkee nimelä Aikamoinen reissu. Jokaiselle haikille osallistuu yli tuhat leiriläistä. Ensimmäisenä haikille lähti alaleiri Kaleva perjantaina. Kuljin erään vartion mukana tämän melkoisen reissun.
Olimme intoa täynnä – rinkat pakkasimme aamulla ja lounaan jälkeen suuntasimme aloituspisteeseen leirialueen rajalle.
Kirjoitettu 31.07.2010 klo 10:00
Perjantai-ilta alkaa hämärtyä ja leiri hiljentyä. Torstai-iltana ampaistiin leiri käyntiin mahtavalla avajaisohjelmalla. Sorin sirkus taiteili akrobatiaesityksiä suurissa männyissä roikkuen ja hyppien.
Kirjoitettu 29.07.2010 klo 19:15
Ensimmäinen kunnon leiripäivä alkoi aamuherätyksellä. Rakennelmien viimeistelyn jälkeen ohjelmalaaksoissa alkoi tapahtua – vesilaaksoissa lensi vesi, tulilaaksossa lämmitettiin vettä ja pakotettiin, maalaaksossa kiipeiltiin ja ilmalaaksossa puuhattiin monenmoisten projektien saralla.
Kirjoitettu 29.07.2010 klo 09:21
Ei voi kuin hämmästellä kuinka metsän keskelle kasvoi yhtäkkiä 10 500 ihmisen kaupunki. Aamulla kun saavuin ensimmäisten bussien joukossa, alue tuntui rauhalliselta...