Kilkettäen kohti kevättä

Miksiköhän sitä aina ajattelee että vielä on aikaa... vielä ehtii tehdä tuon ja tämän? Kunnes kauhukseen huomaa että deadline oli eilen, eikä vielä ole edes aloittanut? Onneksi on viimehetki ja joku tekee sen aina.

Kilkettä on tehty nyt kaksi vuotta ja kesällä kaikki huipentuu vuosisadan kovimmilla festareilla. Kaiken on oltava kunnossa ja toimittava.

Aikamoinen vastuu tekijöillä, kohdeyleisöhän ei ole helpommasta päästä, vaativia tarpojia, uutta odottavia samoajia ja omaa ohjelmaa suorittavia vaeltajia. Onneksemme Kilkkeen tekijät ovat osaavia, joten ohjelman suhteen ei kannata kantaa huolta. On varmaan paljon muita asioita mistä kantaa huolta.

Itse kilketin parin kuukauden ajan Saksasta käsin. Työnantajani tarjosi mahdollisuutta kahden kuukauden komennukselle. Parin tunnin harkinnan jälkeen päätin lähteä. Saksassa sain huomata, kuinka fyysinen läsnäolo ei Kilkkeen tekemisessä olekaan tärkeintä. Tärkeintä on olla läsnä - henkisesti. Leiritoimikunnan kanssa kokoustettiin Skypellä ja Gmaililla. Mikä nyt sattui toimimaan. Silti tunsin etten ollut kaukana vieraalla maalla vaan läsnä kuten muut leiritoimikuntalaiset Partioasemalla.

Kahden vuoden aikana on Kilkkeen tekijöistä tullut ystäviä. Olemmehan jakaneet ilot ja surut. Tuleekohan leirin jälkeen tyhjä olo? Kukaan ei kysykään minulta mitään, kukaan ei tarvitsekaan minua.. Onko minua Kilkkeen jälkeen?

Nyt jokaisen tulisi muistaa pitää Kilkkeettömiä päiviä. Jotta jokainen Kilkkeen tekijä jaksaisi pestissään. Omat heikkoudet olisi tunnistettava ja niihin tulisi puuttua. Kaveria tulisi myös auttaa.

Ystävänpäivä ei ole vain kerran vuodessa. Ystävänpäivä on joka päivä. Kilkettäen eteenpäin. Ystävän kanssa.

Siiri
Varajohtaja