Lauri "Lapa" Winter
Lauri "Lapa" Winterin partiopolku alkoi 7 vuoden ikäisenä kolkkapoikana. Innostus partiotouhuun oli valtaisaa, Gilwell-kurssinkin hän kävi neljästi. Sotavuosien jälkeen Turussa pojat keksivät keinon hankkia rahaa: kävely Tuomiokirkon ympärillä pahvimainoksiin vyötettynä. Mainoskävelyillä hankittu kolo on yhä käytössä.
Partio-Sissien muuttuessa meripartiolippukunnaksi vei meripartio Lapan mennessään. Saaristo tuli tutuksi Lapalle ja hänen partioperheelleen. Lapa oli ahkera leirin tekijä. Eräänkin myrskyn aikana miettivät äidit kuinka nuoret mahtavat leirillä Helmussaaressa pärjätä. Tyynesti eräs äiti totesi, ettei ole hädän päivää, kun Lapa on mukana! Hänet muistetaan myös mm. Satahanka II:n ja pohjoismaisen Jamboreen johtajana.
Hopeasuden Lapa sai vuonna 1965. Leirin aikana, 1.8. tulee kuluneeksi 85 vuotta Lapan syntymästä.
