Alaleirit

Suurleiri Kilke jakautuu neljään alaleiriin joiden koko vaihtelee noin 2000-2500 partiolaisen välillä. Alaleirit puolestaan koostuvat 4-6 noin 500 partiolaisen kylästä. Kilkkeen alaleirit muodostetaan piireittäin ja kylät alueittain (partiopiirien määrittelemät lippukuntien yhteistoiminta-alueet). Pääsääntöisesti kaikki leiriläiset majoittuvat oman lippukuntansa kanssa samassa savussa.
Alaleirejä johtavat alaleirin johtajat yhdessä noin kymmenen muun partiojohtajan kanssa.
Alaleirien sijainnit leirialueella näkyvät leirialueen kartalla.
Alaleirien nimien perustana ovat vanhat partionimet, joiden kantajina on ollut suomalaisia partiopersoonia: Sirkka "Kaleva" Vesikansa, Anni "Tuikku" Collan, Rafael "Raffu" Helanko, Lauri "Lapa" Winter, Helmi "Leivo" Lehtonen sekä Verneri "Pöpö" Louhivuori. Nimien tarkoituksena on korostaa leirin teemaa, 100-vuotiasta suomalaista partiointia. Huivien värit on poimittu SP:n tunnusväreistä. Alaleireillä on päävärit, ja perhe- ja palvelukylien tunnukset on valittu lisäväreistä.
Kylät
Partiopiirien alueiden lippukunnat muodostavat kyliä niin, että yksi tai useampi alue muodostaa kylän. Kylät ovat noin 500 leiriläisen yksiköitä. Kylien kokoonpanot muodostetaan pääsääntöisesti piireissä ja ne varmistuvat ilmoittautumisen päätyttyä. Kylällä on päällikkö ja jokaisessa kylässä on oma keittiö ja alue savujen tai kylän yhteisten ohjelmien toteuttamista varten.
Kyläkeittiön henkilökunta kootaan kylän lippukunnista/savuista. Perussääntönä on että jokaista savun 25 henkilöä kohden toimii yksi henkilö kyläkeittiössä palvelutehtävissä.
Savut
Lippukunnat asuvat 40-120 hengen savuissa. Kilkkeellä noudatetaan Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeita:
- jokaista alkavaa kymmentä leiriläistä kohti tulee olla yksi yli 17-vuotias johtaja, jolla on kokemusta vastaavasta leiritoiminnasta
- lisäksi jokaista alkavaa 50 leiriläistä kohti tulee olla vähintään yksi yli 18-vuotias johtaja
- johtajilla on ensiaputaidot ja yksi on nimetty ensiapuvastaavaksi
- jokaista savun 25 henkilöä kohden toimii yksi henkilö kyläkeittiössä palvelutehtävässä. Lisätietoa kyläkeittiöstä löytyy kyläkeittiöt-sivulta ja Kilke-kontaktin tietopaketista.
Käytännön kannalta kannattaa ehdottomasti pitää huoli siitä, että savussa on tarpeeksi lapsista ja nuorista huolta pitäviä johtajia: akeloita, sampoja ja luotseja, ja että kyläkeittiöön on pestattu tarpeeksi tekijöitä. Lisätietoja savun toiminnasta saa alaleirinjohtajilta.
Turvallisuusohjeiden mukainen savun johtajiston määrä on minimi ja enimmäismäärä savunjohtajille on minimimäärä x 1,5. Esim. jos turvallisuusmääräyksien mukaan savussa ja kyläkeittiössä toimii yhteensä 6 johtajaa, savun johtoon voi olla pestattu tämän lisäksi enintään 3 johtajaa. Kilkkeellä samoajaikäiset eivät voi toimia täysipäiväisissä palvelutehtävissä, joten mahdollisimman moni vaeltaja ja aikuisikäinen tarvitaan leiriorganisaation tehtäviin. Lisätietoja savun toiminnasta saa alaleirinjohtajilta.